sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Rento alku lomalle


Loma on alkanut todella rennoissa merkeissä. En muista, milloin viimeksi olisin istuskellut tekemättä mitään kummempaa yhtä paljon kuin tänä viikonloppuna. 

Eilen ajeltiin todistusten jaon jälkeen lasten mummulaan, käytiin pari tuntia rupattelemassa miehen sukulaisten kanssa ylioppilasjuhlissa, ja ilta istuttiin anoppilan pihalla grillaamassa sekä sohvalla katsomassa YleX Poppia telkkarista. Tänään lähinnä odoteltiin iskää hommistaan. Tytöt piirtelivät, äiti katseli ja jutteli mummun kanssa. Kaiken huipuksi jouduttiin odottelemaan lauttaa puolitoista tuntia autossa istuen. Harvoinpa sitä niin tiiviisti istutaan omalla porukalla ja puolitoistatuntisen jälkeen esikoinen totesikin, että se oli parasta koko viikonlopussa.

Oudon rauhallista meillä on ollut myös siksi, että keskimmäinen - perheen ainoa poika - on ollut reissussa mummon ja vaarin kanssa. Jotenkin tässä on taas konkretisoitunut se, kuinka paljon elämää yksi poika saa perheessä aikaan. Tyttöjä ihan itketti ensimmäisenä iltana, kun oli niin epätavallisen hiljaista. Ei siitä vaan mihinkään pääse, että kyllä meidän perheessä stereotypiat poikien ja tyttöjen eroista vaan pitkälti pitävät paikaansa - hyvässä ja pahassa. Tytöt ovat hiljaisia, hillittyjä ja pidättyväisiä poikaan verrattuna, poika taas suorasukainen, fyysinen ja toisaalta ihanan hetkessä elävä tapaus. Onnea on erilaisuus. Se on rikkaus, että jo meidänkin pieneen perheeseen mahtuu kolme erilaista lasta.




  

Kirpparilöytö


Pikainen sunnuntaitervehdys lomalaiselta.

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa pikamutkan paikallisella kirpparilla ja löysin sieltä ihanan pikkuhenkarin! Tämä olisi kyllä niin mukava DIY-ideaksikin...;)


lauantai 30. toukokuuta 2015

LOMA


Tänä päivänä on monta syytä olla iloinen, onnellinen ja ylpeä. 

Onnellinen siitä, että loma alkoi koko perheellä. Ylpeä siitä, että koululainen osaa käyttäytyä niin hyvin, että koko todistus käytösliitettä myöten oli tälläkin kertaa täynnä kiitettäviä. Iloinen oppilaiden tuomista ruusuista, jotka koristavat nyt meidän kotia. 

Olen onnellinen myös siitä, että keskimmäinen toi kotiin hienon itsearvioinnin eskarista ja lähti reippaana eilen mummon ja vaarin kanssa Lappiin viikonlopuksi. Olen ylpeä myös siitä, että omat oppilaani ovat tällä viikolla siivonneet luokkaa reippaasti, pelanneet koko porukalla jalkapalloa ja jaksoivat tänään vielä todistustusten jaossa suorittaa annetun tehtävän mukisematta. Vaikka työvuosi on ollut haastava, odotan innolla syksyä ja sitä, että saan jatkaa töitä saman, tutun porukan kanssa. Olen iloinen myös siitä, että aurinko paistaa ja kesä tuntuu alkaneen.

Olen ylipäätään onnellinen ympärillä olevista ihmisistä. Työkavereista, joiden kanssa aloittelimme jo eilen lomaa yhdessä. Oppilaista, joista on vuosien varrella tullut minulle tärkeitä. Heidän vanhemmistaan, joiden kanssa yhteistyö on sujunut hankalinakin hetkinä hyvässä yhteisymmärryksessä. Omasta perheestä, jonka kanssa saadaan viettää enemmän yhteistä aikaa nyt loman alettua.

Vuoden työ on kasaantunut viimeisellä viikolla  melkoiseksi väsymykseksi, eikä liikutuksen kyyneliltäkään ole vältytty. Toissapäivänä kyynelehdin kuopusta hoidosta hakiessa, kun hyvästelin ihanaa hoitajaa, joka vaihtaa työpaikkaa. Tänään liikutuin erään oppilaani äidin lähettämästä kiitosviestistä. Lähellä olivat kyyneleet myös, kun eskarilainen toi vuoden töistä, kuvista ja itsearvioinneista kootun kansion kotiin ja esikoinen näytti upean todistuksensa.

On niin paljon syytä olla kiitollinen.

Ja on ihanaa olla lomalla!










perjantai 29. toukokuuta 2015

Parvekkeen kesäilme


Nyt ollaan jo ihan kesäloman kynnyksellä, ihanaa! Kyllä tulee loma tänäkin vuonna tarpeeseen.
Kun työkiireet alkavat olla ohi, nautin kodin ja pihan laittamisesta taas entistä enemmän. 

Parveke avautuu meidän koululaisen huoneesta, joten se on ihana kalustaa tyttömäisen hempeästi. Ostin Halpa-Hallista AmandaB:n kukkatelineeksi tarkoitetun metallituolin ja -jakkaran. Siihen tarkoitukseen ne vielä kaupassa suunnittelinkin, mutta kun lasten oli tuolissa aika hyvä istua, tuli niistä parvekkeelle sopiva kesäkalustesetti. Siinä voivat pikkuiset nauttia keksit ja mehut helteisinä päivinä. Lopuille kemuvieraille on istuimiksi tyynyjä.






torstai 28. toukokuuta 2015

Kuistin kesä


Facebook-seuraajat saattoivatkin jo profiilikuvasta bongata, mitä ihanaa Kodin ykkösestä kotiutin. "Original cola" -puulaatikosta en voinut kävellä ohi. Niitä oli enää kaksi jäljellä, toinen jäi jollekin muulle onnelliselle. Paikkansa laatikko löysi meidän takakuistilta. Käytännössä tämä on kuin meidän kesähuone, johon elämä laajenee ilmojen lämmettyä.

Vaikka alun perin olin ajatellut molemmat Pentikin tuolit pihalle, jäi toinen sittenkin kuistia koristamaan. Niin ihana sitä on katsella olohuoneesta käsin kuistin oven ollessa auki. Kuistin koko olemus keventyi ja raikastui, kun vein tummaa puuta olevat tuolit pihalle ja lisäsin valkoista niiden tilalle. Nyt hymyilyttää aina, kun kuljen kuistin läpi ja edes vilkaisen siihen suuntaan. Sitähän sisustaminen on parhaimmillaan, että siitä saa itselle hyvän mielen.




P,S, Kaksi yötä lomaan!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kodin1: Ihania tuotteita pullollaan


Postailin toissapäivänä Kodin1:n upeista huonestailauksista. Ne ovat inspiroivia ja houkuttelevat sisustamaan. Huonekaluihin tulee kuitenkaan harvemmin sorruttua heräteostoina. Vaarallisempia ovat nämä pienet ihanuudet, yksittäiset tuotteet, joita Kodin ykkönen tarjoilee moneen makuun.

Annon tuotteet vaihtuvat kausittain. Uutuuksia tulee neljä kertaa vuodessa ja niinpä Kodin ykkösessä pysytään hyvin trendien matkassa vuodenaikojen vaihtuessa. Tällä hetkellä oli tarjolla paljon pastellia valkoisen ja luonnon sävyjen lisäksi. Tuotteissa houkuttelee paitsi ajankohtaiset sävyt, myös niiden kaunis muotokieli. Annon lisäksi Kodin ykkösestä löytyy kattava valikoima muita merkkejä.


Alla olevat tuolit mahdollistavat leikkisän otteen sisustamiseen. Tuolin istuinosat ja jalat ostetaan erikseen ja niitä voi vaihdella. Jos kyllästys oranssiin, niin voit vaihtaa istuimen valkoiseksi, mutta säilyttää jalat - tai toisaalta jos kyllästys puisiin jalkoihin, voit ostaa metalliset tilalle jne. Mahdollisuuksia on monia ja valikoima lisääntynee edelleen.

 


Tekokukat ovat niin upeita, että niitä tuskin erottaa oikeista. Nämä ovat näyttävä lisä ja väripilkku sisustuksessa - ja todella edullinen vaihtoehto aidoille leikkokukille, joista iloa riittää vain viikoksi kerrallaan.


Joukkoon vähän valkoisia oksia, niin johan on tyylikäs asetelma valmis.
(Miksi minä jätin nämä kauppaan...?!?)



Mattoja Kodin1:ssä on niin ikään jokaiseen makuun. Kesäksi luonnon sävyt olisivat ihana, kevyt ja raikas vaihtoehto.






Vaikka meillä on melko valkoista ja pastellista, niin jokin jätskikulhojen iloisissa väreissä puhuttelee minua!







Selvisin kotiin melko vähin hankinnoin vain siksi, että olisin halunnut niin paljon kaikkea, että lopulta en enää tiennyt, mitä niistä kaikista ottaisin. Tuumaustauon paikka. 

Yhden kuvissa näkyvistä tuotteista kuitenkin ostin. Arvaatteko minkä?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Pihalla


Viikonlopun sisustusliikekierros laukaisi ihan mahdottoman tarpeen päästä laittamaan pihaa kesäkuntoon. Siinä Kodin Ykkösessä Annon tyylikkäitä kesäkalusteita harkitessa vilkaisin vertailun vuoksi netistä Pentikin tuoleja, joita olen näyteikkunassa jo pidempään ihastellut. Tulin siihen tulokseen, että vaikka Annotkin olivat ihanat, Pentikit ovat täydelliset meidän tyyliin. Siispä ajelin kotiin Pentikin kautta. 

Eilen käytiin eskarilaisen kanssa mutka puutarhalla hakemassa ruusuja, pelargonioita ja miljoonakelloja, ja tänäänkin pihashoppailu jatkui. Lähdin Halpa-Halliin hakemaan coctail-tikkuja, mutta ostoskärry täyttyikin kuvassa näkyvällä kukkapöydällä, joka sopii hienosti Pentikin tuolin kaveriksi. Illan päälle tuli testattua, että pöydästä on myös tarjoiluun. Nautimme lasten kanssa iltapalaksi croisantteja ja kaakaota pihalla. Aivan ihana ilta olikin. Lämmintä melkein 20 astetta! 
Nyt alkaa pihalla viihtyä.








maanantai 25. toukokuuta 2015

Kodin1: inspiraatiota ja upeita stailauksia


Hektisen, pahaa mieltäkin aiheuttaneen työ- ja koti/yh-illan päätteeksi on mukava palata viikonlopun virkistäviin tunnelmiin.

Lauantaina pääsin pitkästä aikaa tapaamaan blogiystäviä Oulun seudun sisustus- ja lifestylebloggaajien miittiin Kodin1:een. Oli ihana, että iso, inspiroiva sisustustavaratalo oli toivottanut meidät tervetulleeksi tutustumaan kevään uutuuksiin ja Anttila-ketjun kuulumisiin. Keskiössä oli Anttilan ja Kodin1:n oma, kotimainen merkki Anno. Anno tarjoaa trendikkäitä, kohtuuhintaisia vaihtoehtoja skandinaaviseen sisustamiseen. 

Iltapäivä alkoi herkullisella tarjoilulla, jonka jälkeen siirryimme kiertämään liikettä isojen kameroidemme kanssa muiden asiakkaiden kauhistukseksi.


Otin kierroksella valtavasti kuvia ja päätin jakaa ne kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä esittelen makupaloja Kodin1:n tämänhetkisistä stailauksista. Minusta juuri nämä huonekokonaisuudet tekevät Kodin1:stä kutsuvan liikkeen. Stailaukset uusiutuvat tiheään tahtiin, joten nähtävää riittää, vaikka liikkeessä kävisi useamminkin.


Kaikissa kokonaisuuksissa oli nähtävillä kutsuvia luonnon sävyjä yhdistettynä joko siniseen tai vaaleanpunaisen ja vihreän puuterisiin sävyihin.


Puun oksa taulunkannattimena oli hauska idea, josta voisi hyvin tehdä oman DIY-version!




Ajankohtaisinta itselle ja monille muille bloggajille oli kesäkalusteiden metsästys, joten näitä silmäilimme hartaalla mielenkiinnolla. Erityisesti ihastuin Annon metalliseen pihakokonaisuuteen, jossa oli tuolit, kiikkutuoli ja pöytä tarjolla. Tuoleissä oli todella hyvä istua! Tämä on asia, joka ei ole varsinkaan noissa metallisissa kalusteissa mikään itsestäänselvyys. 








  

Viimeisenä koko kierroksen helmi: Heti sisääntulo ovien edestä löytyvä sänkystailaus. Ihastuin se sävyihin, yllä olevaan puunaulakkoon, köyteen ja pallovaloihin sekä tuohon lyhtyvalaisimeen. Sellaiset haluaisin ehdottomasti meidän kuistin ikkunoihin! 

Vinkkinä muute, että tästä sisääntulon lähistöltä löytyy nykyään kaikki Annon uusimmat tuotteet!